Yhteistilaus 2020

Kevään 2020 yhteistilaus on nyt loppunut, mukaan tuli mukava määrä osallistujia ja voimaloita rakennettiin ympäri Suomea Espoosta Rovaniemelle ja Vaasasta Imatralle.

Tänä vuonna maailmanlaajuinen koronaviruspandemia sekotti kuivioita siten, että neuvonta muutettiin täysin nettiin ja puhelimella tapahtuvaksi ja oppimistyömaat laitettiin väliaikaisesti jäihin. Osa kiinnostuneista ihmisistä jätti voimalan rakennuksen myöhemmäksi kevään epävarmuuden takia. Mm. lomautukset vaikuttivat ihmisten intoon rakentaa aurinkosähkövoimaloita.

Aurinkovirta-konsepti sopii kuitenkin hyvin tähän pandemia-aikaan, koska tavara siirtyy edelleen turvallisesti suoraan kotipihalle ja pääosan rakentamisesta voi tehdä itse ja pakollisen sähköurakoitsijan käynnin voi toteuttaa turvallisesti.

Keväällä 2020 rakennettiin erilaisia kohteita:

  • huopakatto
  • lukkosauma – kesällä saatiin uuden suomalaisen valmistajan lukkosaumapuristin käyttöön
  • omavalmiste maateline – näitä valmistui Lemille järven rantaa sekä maatilalle Tohmajärvellä
  • profiilipelti
  • Schletter-maateline – tehdasvalmisteinen maateline on vankka ja yksinkertainen ottaa käyttöön
  • tiilikatto

Kevään 2020 -osallistujia löytyi mm. näiltä paikkakunnilta:

  • Espoo
  • Evijärvi
  • Helsinki
  • Imatra
  • Jorvas
  • Jyväskylä
  • Kajaani
  • Kiminki
  • Kirkkonummi
  • Klaukkala
  • Laihia
  • Lemi
  • Nokia
  • Nurmes
  • Oulu
  • Paimio
  • Pieksämäki
  • Rovaniemi
  • Siuntio
  • Tohmajärvi
  • Turku
  • Uurainen
  • Vaasa
  • Vantaa

Syksyn 2020 -yhteistilaus alkaa elokuussa ja jatkuu lokakuun loppuun.

Tämän syksyn konsepti on edelleen sama hyväksi havaittu malli kuin aikaisempinakin vuosina:

  • Suunnittelu, telineen lujuuslaskenta ja rakentamisaikainen neuvonta,
  • Laadukkaat saksalaisten yritysten valmistamat osat: SMA-invertterit, Heckert Solar -aurinkopaneelit ja Schletter-telineet sekä katolle että maatelineenä, ja
  • Edullinen ja läpinäkyvä hinnoittelu.

”Ajatuksena on rakentaa itselle laatuosista oikein mitoitettu aurinkosähköjärjestelmä, joka on pitkällä tähtäimellä vaivattomin ja edullisin ratkaisu.”

Vesa-Matti Puro, Aurinkovirta


Suunnittelu- ja osallistumismaksu (535 eur <13kWp järjestelmä) kattaa:

  • kiinnitystelineen lujuuslaskennan, josta tulee laskentatulokset,
  • piirustukset ja osaluettelo
  • invertteriin ja paneeleihin liittyvät laskelmat
  • eri kokoisten järjestelmien ja useammalla käytettävillä olevilla lappeilla pyörittelyn ja simuloinnit aurinkosähkötuotannon kohtaamisesta sähkönkulutuksesi kanssa, jotta voit tehdä järkevän laskelmiin perustuvan hankintapäätöksen
  • avustaminen osien hankinnassa
  • rakennusaikaisen neuvonnan telineen, sähköasennusten ja aurinkopaneelien asennuksen kanssa sekä järjestelmän käyttöönoton yhteydessä

Erittelemällä suunnittelumaksu, aurinkosähköjärjestelmän kiinnitystelineen osat, invertteri ja aurinkosähköpaneelit voidaan hinnoitella osallistujille edullisesti.

Aurinkosähköjärjestelmien pääkomponentit (aurinkosähköpaneelit, kiinnitysteline ja invertteri, DC-kaapeli, liittimet) rahteineen ja osalistumis- ja suunnittelumaksuineen maksavat jotakin 1 eur/w ympäristössä riippuen järjestelmän koosta ja saako järjestelmän suunnitella kustannusoptimaalisella tavalla.

Esimerkkihintoja:

  • omakotitalokohde 13kWp paneelisto — 0,86-0,96 eur/w alv 24% kattotyypistä riippuen edullisin on profiilipeltikatto, sitten saumatut ja kallein on tiilikatto
  • omakotitalokohde 7,8kWp paneelisto — 0,94-1,04 eur/w alv 24%
  • omakotitalokohde 5,2kWp paneelisto — 1,06-1,16 eur/w alv 24%
  • omakotitalokohde 3,9kWp paneelisto — 1,13-1,24 eur/w alv 24%
  • maatilakohde 25kVA -invertteri, 30kWp aurinkopaneelisto, profiilipeltikatto — 0,60-0,65 eur/w alv 0%

Kunkin aurinkosähkövoimalan hinta muodostuu siihen käytettävien osien määrän mukaan. Osien määrä taas riippuu sijoituspaikan katon tietojen mukaan. Kullakin komponentilla on hinta ja näiden hinnaston sekä erikokoisten järjestelmien hinta-arviot saat pyytämällä. Hinnat eivät ole salaisuuksia.

Yhteistilaus 2019 tulokset

Vuoden 2019 yhteistilauksen tulokset olivat suurinpiirtein seuraavat:

  • 1607 kpl pääosin Heckert NeMo 60M 2.0 315 ja 325 -aurinkosähköpaneelia lisää,
  • Paneelitehon lisäys oli 523 kWp ja invertteritehon lisäys oli 395 kVA,
  • 53 uutta osallistujaa lähti vuoden aikana mukaan,
  • Uudet SMA Sunny Tripower 3.0 – 6.0 – ja SMA Sunny Tripower 8.0 – 10.0 -invertterit tulivat käyttöön,
  • Schletter-telineiden käyttöä jatkettiin katoilla,
  • Ensimmäiset Ambivolt-telineet otettiin käytettöön tietyntyyppisillä profiilipeltikatoilla, ja
  • Ensimmäiset viisi tehdasvalmisteista teräksistä Schletter PVMAX3 -maatelinettä tilattiin ja näistä kaksi ehdittiin pystyttää.

Yhteistilaus 2013-2020

Kokemus Aurinkovirta-yhteistilauksen 2013-2020 ajalta:

  • Yli 9600 kpl aurinkosähköpaneeleita, näistä pääosa Heckert NeMo 60P – ja Heckert NeMo 60M 2.0 -sarjaa,
  • Yli 300 osallistujaa on rakentanut itselleen laadukkaan ja merkittävän aurinkosähköjärjestelmän,
  • Yli 350 aurinkosähkövoimalaa,
  • Yli 100 paikkakunnalla ympäri Suomea Inkoosta Sodankylään ja Joensuusta Kokkolaan.

Mukaan syksyn 2020 Aurinkovirta-tilaukseen

Ilmoittaaksesi kiinnostuksesi mahdollisesti osallistua syksyn 2020 yhteistilaukseen, tilaa Aurinkovirta-uutiskirje täältä: http://www.aurinkovirta.fi/uutiskirje/

Syksyn Aurinkovirta-tilaus starttaa elokuussa!

Aurinkoista loppukesää!
Vesa-Matti Puro

Sähköpostiosoitteeni ja puhelinnumeroni löydät täältä: http://www.aurinkovirta.fi/yhteystiedot/