Yhteistilaus 2021

Aurinkovirta yhteistilaus 2021

Kevään 2021 Aurinkovirta-yhteistilaus on nyt virallisesti alkanut! Mukaan odotan noin viittäkymmentä laadukkaista osista ja itse tekemisestä kiinnostunutta osallistujaa Hangosta Inariin.

Viime vuonna alkanut maailmanlaajuinen koronaviruspandemia sekotti hieman kuivioita, mutta sen aiheuttamasta hämmästyksestä on nyt selvitty siirtämällä neuvonta nettiin ja puhelimella tapahtuvaksi ja oppimistyömaat pidetään väliaikaisesti jäissä.

Aurinkovirta-konsepti sopii hyvin tähän pandemia-aikaan, koska tavara siirtyy edelleen turvallisesti suoraan kotipihalle ja pääosan rakentamisesta voi tehdä itse ja pakollisen sähköurakoitsijan käynnin voi toteuttaa turvallisesti.

Tämän kevään konsepti on edelleen sama hyväksi havaittu malli kuin aikaisempinakin vuosina:

  • Suunnittelu, telineen lujuuslaskenta ja rakentamisaikainen neuvonta,
  • Laadukkaat saksalaisten yritysten valmistamat osat: SMA-invertterit, Heckert Solar -aurinkopaneelit ja Schletter-telineet sekä katolle että maatelineenä, ja
  • Edullinen ja läpinäkyvä hinnoittelu.

”Ajatuksena on rakentaa itselle laatuosista oikein mitoitettu aurinkosähköjärjestelmä, joka on pitkällä tähtäimellä vaivattomin ja edullisin ratkaisu.”

Vesa-Matti Puro, Aurinkovirta


Suunnittelu- ja osallistumismaksu (539 eur <13kWp järjestelmä) kattaa:

  • kiinnitystelineen lujuuslaskennan, josta tulee laskentatulokset,
  • piirustukset ja osaluettelo
  • invertteriin ja paneeleihin liittyvät laskelmat
  • eri kokoisten järjestelmien ja useammalla käytettävillä olevilla lappeilla pyörittelyn ja simuloinnit aurinkosähkötuotannon kohtaamisesta sähkönkulutuksesi kanssa, jotta voit tehdä järkevän laskelmiin perustuvan hankintapäätöksen
  • avustaminen osien hankinnassa
  • rakennusaikaisen neuvonnan telineen, sähköasennusten ja aurinkopaneelien asennuksen kanssa sekä järjestelmän käyttöönoton yhteydessä

Erittelemällä suunnittelumaksu, aurinkosähköjärjestelmän kiinnitystelineen osat, invertteri ja aurinkosähköpaneelit voidaan hinnoitella osallistujille edullisesti.

Aurinkosähköjärjestelmien pääkomponentit (aurinkosähköpaneelit, kiinnitysteline ja invertteri, DC-kaapeli, liittimet) rahteineen ja osalistumis- ja suunnittelumaksuineen maksavat jotakin 1 eur/w ympäristössä riippuen järjestelmän koosta ja saako järjestelmän suunnitella kustannusoptimaalisella tavalla.

Esimerkkihintoja:

  • omakotitalokohde 13kWp paneelisto — 0,86-0,96 eur/w alv 24% kattotyypistä riippuen edullisin on profiilipeltikatto, sitten saumatut ja kallein on tiilikatto
  • omakotitalokohde 7,8kWp paneelisto — 0,94-1,04 eur/w alv 24%
  • omakotitalokohde 5,2kWp paneelisto — 1,06-1,16 eur/w alv 24%
  • omakotitalokohde 3,9kWp paneelisto — 1,13-1,24 eur/w alv 24%
  • maatilakohde 25kVA -invertteri, 30kWp aurinkopaneelisto, profiilipeltikatto — 0,60-0,65 eur/w alv 0%

Kunkin aurinkosähkövoimalan hinta muodostuu siihen käytettävien osien määrän mukaan. Osien määrä taas riippuu sijoituspaikan katon tietojen mukaan. Kullakin komponentilla on hinta ja näiden hinnaston sekä erikokoisten järjestelmien hinta-arviot saat pyytämällä. Hinnat eivät ole salaisuuksia.

Aurinkovirta-yhteistilauksen 2020 kohteista

Keväällä 2020 rakennettiin erilaisia kohteita:

  • huopakatto
  • lukkosauma – kesällä saatiin uuden suomalaisen valmistajan lukkosaumapuristin käyttöön
  • omavalmiste maateline – näitä valmistui Lemille järven rantaa sekä maatilalle Tohmajärvellä
  • profiilipelti
  • Schletter-maateline – tehdasvalmisteinen maateline on vankka ja yksinkertainen ottaa käyttöön
  • tiilikatto

Yhteistilaus 2013-2021

Kokemus Aurinkovirta-yhteistilauksen 2013-2021 ajalta:

  • Yli 10.000 kpl aurinkosähköpaneeleita, näistä pääosa Heckert NeMo 60P – ja Heckert NeMo 60M 2.0 -sarjan aurinkopaneeleita,
  • Noin 400 osallistujaa on rakentanut itselleen laadukkaan ja merkittävän aurinkosähköjärjestelmän omakotitaloon tai maatilalle,
  • Yli 400 aurinkosähkövoimalaa,
  • Yli 100 paikkakunnalla ympäri Suomea Inkoosta Sodankylään ja Joensuusta Kokkolaan.

Mukaan 2021 Aurinkovirta-yhteistilaukseen

Ilmoittaaksesi kiinnostuksesi mahdollisesti osallistua kevään 2021 yhteistilaukseen, tilaa Aurinkovirta-uutiskirje täältä: http://www.aurinkovirta.fi/uutiskirje/ ‎

Valitse uutiskirjeen asetuksista kiinnostus 2021 yhteistilaukseen.

Aurinkoista kevättä!
Vesa-Matti Puro

Sähköpostiosoitteeni ja puhelinnumeroni löydät täältä: http://www.aurinkovirta.fi/yhteystiedot/