Maateline

Maateline

Aurinkopaneelisto tulee sijoittaa aurinkoiseen paikkaan. Yleensä kiinteistön aurinkoisin paikka löytyy katolta. Käytetyn katon suunta voi olla itään, kaakkoon, etelään, lounaaseen tai länteen. On myös syitä, joiden mukaan katolta ei löydy sijoituspaikkaa halutun suuruiselle aurinkopaneelistolle, näitä voivat olla esim.: naapurin puut varjostavat omaa kattoa, katto on liian pieni tai sillä on liikaa esteitä tai katto on asbestia, jolle ei voi asentaa. Joskus vain haluaa sijoittaa aurinkopaneelit maan pinnalle, jotta saa suunnattua ne halutulla tavalla tai niiden puhdistaminen lumesta keväällä kiinnostaa.

Yhteistilauksen historian aikana osallistujat ovat rakentaneet toistakymmentä maatelinettä. Usein maatelineet on tehty itse puusta, toisinaan hitsattu itse teräksestä. Jos raha ei ole ollut este, telineet on teetetty paikallisessa metalliyrityksessä joko teräksestä tai alumiinista.

Saksassa valmistettuja terästelineitä on saatavissa noin 4700 eur / teline (3800 alv 0%), näiden osat sisältävät pitkiä teräspalkkeja, joten kustannuksissa tulee ottaa huomioon rekkarahdin ja rakennuspaikalla tarvittavan trukin tai nosturin kustannukset rahdin purkamisessa. Telineeseen mahtuu 20-22 aurinkopaneelia. Rekkarahdin hinta on muutamia satoja euroa riippuen paikasta.

Seuraavassa on esimerkkejä yhteistilauksen osallistujien rakentamista maatelineistä. Telineiden kuvista saa suurempi klikkaamalla niitä.

Paneelien asento

Aurinkopaneelit ovat tässä telineessä ns. pystyasennossa, jolloin aurinkopaneelin pitkä sivu on pystyssä. Suosittelen 1 tai 2 riviä aurinkopaneelia päällekäin.

Aurinkopaneelit ovat tässä telineessä ns. vaaka-asennossa, jolloin aurinkopaneelin pitkä sivu on vaakasuorassa. Suosittelen 2, 3 tai 4 aurinkopaneelia päällekäin.

Telineesimerkit

Teline 1

Taipalsaarella sijaitseva SolorKuhala voimala käyttää alumiinista teetettyä telinettä, joka on perustettu ruuvipaalujen avulla. Alumiinirungon päällä on alumiiniprofiilit pystyssä.

Joutsenolainen voimala käyttää alumiinista ruonkoa, jonka päällä on alumiiniprofiilit vaakasuorassa. Runko on tehty painekyllästetystä puusta.

Teline 2

Lappeenranassa sijaitseva Linnavuori voimala muodostuu teräksestä hitsatusta ja sen jälkeen kuumasinkitystä telinejoukosta. Teräsrungon päällä on alumiiniprofiilit vaakasuorassa.

Teline 3

Teline 4

Lappeenrannassa sijaitsevassa Koivula voimalassa on katolla sijaitsevien paneelien lisäksi etelään suunnattu teline, jossa rungon päällä on alumiiniprofiilit pystysuuntaan.

Laappeenrannassa sijaisevassa Aittamäki voimalassa on kokonaan puurunkoinen teline. Aurinkopaneelien maadoitus tulee puurunkoisessa telineessä tehdä jokaisen paneelin kehyksestä erikseen.

Teline 5

Teline 6

Lemin Rantala 48 voimalan osaksi rakennettiin katolle ja seiniin sijoitettujen aurinkopaneelien lisäksi myös neljä maatelinettä, joista puolet on suunnattu itään ja toinen puoli lähteen. Telineissä on aurinkopaneelit vaakasuoraan pystysuorien alumiiniprofiilien päällä.

Teline 7

Järven rantaan rakennettu puurunkoinen teline. Aurinkopaneelien maadoitus tulee puurunkoisessa telineessä tehdä jokaisen paneelin kehyksestä erikseen.

Teline 8

Kangasalan maatelineessä on ruuvipaalut, puurunko ja puurongon päällä pystysuorassa olevat alumiiniprofiilit.

Teline 9

Tässä maatelineessä on ruuvipaalut, puurunko ja puurungon päällä vaakasuorassa olevat alumiiniprofiilit.

Alumiiniprofiilin kiinnittäminen telineeseen

Puuteline

Schletterin alumiiniprofiili kiinnitetään puutelineeseen esim. Klicktop-osan ja kansiruuvin avulla.

Jos maateline on tehty kyllästetystä puusta, alumiiniosat tulee eristää kyllästetystä puusta jollakin sopivalla materiaalilla. Kyllästetty puu sisältää kuparipohjaista kyllästysainettä, joka saattaa reagoida alumiinin kanssa. Varminta on käyttää A4 haponkestävää terästä, mutta omalla vastuulla voi kokeilla myös A2 ruostumatonta terästä ja kertoa tuliko tästä korroosiovaurioita.

10×60 kansiruuville porataan Schletterin muiden ruuvien ohjeita soveltaen 7mm alkureikä.

Klicktop-kiinnitysosan kaksi alumiinilevyä, DIN 571 A4 10×60 kansiruuvi ja DIN 9021 A2 M10 korialuslevy.
Klicktop-kiinnitysosan kaksi alumiinilevyä, DIN 571 A4 10×60 kansiruuvi ja DIN 9021 A2 M10 korialuslevy koottuna.

Metalliteline

Schletterin alumiiniprofiili kiinnitetään metallitelineeseen hitsattuihin kiinnityskorvakkeisiin esim. Klicktop-osan sekä pultin ja mutterin avulla.

Toinen vaihtoehto on, että Schletterin alumiiniprofiili kiinnitetään metallitelineeseen hitsattuihin kiinnityskorvakkeisiin 10×25 A2 nelikulmakantapultin ja laippamutterin avulla.  Nelikulmakanta menee Scletterin profiilin alauraan.

Varaa molempiin kiinnityksiin DIN 9021 M10 A2 korialuslevyjä.